Ja jos ei meistä muuta
jää tänne elämään
niin tiedä että aina
taiteeseen sielu kätketään

For now
it’s not the time
to mourn,
to cry,
for you shall be reunited
in the death
if not in life,
when God shall correct
all the bad deeds good.

Minä olen

Olen pukeutunut siististi,
vaikka kyynelsilmä perfektionisti;
kuoreltani kai kauniskin,
sisältä solmussa siltikin.

Olen nauravainen laulavainen,
mutta silti surullinen,
runotyttö iäinen,
kai tarinankertoja erilainen.

Olen ehkä vähän etäinen,
mutta aina tällainen.

Ja vaikkei kesä
enää koskaan mulle koittaiskaan
niin ainakin tiedän
että unissani olla onnellinen saan

Tänään kaipaus
on kipuani kovempi
ja yötäkin kauheampi,
vuosiani vanhempi
ja
se sieluani syöpäävi

Sinä päivänä

Ja silloin,
sinä päivänä,
kun levottomuus on
suurin kovin äänekkäin kauhein;
silloin,
sinä päivänä,
kaikuu laulu
kaikkein kaunein.

Huudan

En tiedä ketä huudan,
Jumalaa vai Kuolemaa.
En tiedä mitä huudan,
taivasta vai tuonelaa.

Ja siltikin huudan,
huudan niin kauan kuin ääneni kantaa,
ja äänettäkin huudan.

Mutta huudanko
iloa vaiko surua,
kohtaloa tai sattumaa,
lamaannuttavaa pelkoa vai huumaavaa rakkautta?

Huudan ehkä kaikkea,
sekä Jumalaa että Kuolemaa,
iloa ja tuonelaa,
surua ja sattumaa,
pelkoa ja kohtaloa
sekä
taivasta ja rakkautta.