Ja sinä pimeimpänä yönä
satoi
taivaalta tähtiä

And it’s ever
so peculiar
how happiness
is the fullest
yet strangest
of human emotions

Tukehdun huutooni

Kasvojani valuvat kyyneleet
vuotavat silmäni kiinni
täyttävät sieluni liian äänekkäällä tyhjyydellä
polttavat kuin happo
eikä vesi,
ja kaiken aikaa
minä sinulta anteeksi pyydän
kun tukehdun huutooni.

Satoi taivaalta
kirpeitä kauniita
sirpaleiksi särkyneitä
ikävöinnin kyyneleitä
sillä sillalla seistessäni
ei elämä kulkenut ohitseni
vaan sinä joka ohi sen kuilun ohjasit

Queen

On that day, they said,
I was made the queen
to those who wait.

On days like this

And on days like this
I can’t help but wonder
is there somewhere a place
for restless souls like mine;
a piece of rest
amidst the chaos
known as my life.

And maybe one day,
there’s no tears,
no pain

Rosy midsummer maid
sat on the bench and said:
How today
is so alike yesterday,
how tomorrow
will be just the same,
but never, ever
will there be this second again.

This day
the thoughts
going on
round and around inside my head.
This day
not enough
hours in
to lessen this feeling there is.
This day
is even
if it was never meant.

The Little Butterfly

Once upon a time,

they called you

all these pretty things.

How small and kind

you were,

you never

made them cry.

And like a little butterfly

you danced around the room,

laughing that little laugh

so no-one would be sad.

They called you

a ray of light,

a moonbeam

made by gods,

pretty girl,

an angel,

who would never cry.

But time went by

and the people fast forgot

about that ray of light

who once made them smile.

They stopped hearing

that little laugh

and with time

they start to cry,

for they had lost the joy

of the little butterfly.

And there you were,

all alone,

roaming those rooms

now filled whole with gloom.

The kind, angelic girl

is now laughing sad.

The little moonbeam,

making of the gods,

now isn’t looking up;

all she does is cry.

But don’t you worry,

little butterfly,

moonbeam,

ray of light:

you are one of a kind.

And one day,

little butterfly,

you will no more cry,

but you will learn to fly.

You will fly

far away from here

to a place

behind the sky

where you will learn

again how to smile.

So rejoice,

little butterfly,

for now is time to fly.

Ja jos ei meistä muuta
jää tänne elämään
niin tiedä että aina
taiteeseen sielu kätketään

For now
it’s not the time
to mourn,
to cry,
for you shall be reunited
in the death
if not in life,
when God shall correct
all the bad deeds good.

Minä olen

Olen pukeutunut siististi,
vaikka kyynelsilmä perfektionisti;
kuoreltani kai kauniskin,
sisältä solmussa siltikin.

Olen nauravainen laulavainen,
mutta silti surullinen,
runotyttö iäinen,
kai tarinankertoja erilainen.

Olen ehkä vähän etäinen,
mutta aina tällainen.

Ja vaikkei kesä
enää koskaan mulle koittaiskaan
niin ainakin tiedän
että unissani olla onnellinen saan

Tänään kaipaus
on kipuani kovempi
ja yötäkin kauheampi,
vuosiani vanhempi
ja
se sieluani syöpäävi