Hymyilen jotten surisi,

ettei sitä kukaan näkisi.

Nauran jotten itkisi,

ettei sitä kukaan huomaisi.

Puhun jotten huutaisi,

ettei murheeni tilaa

muiden onnelta ottaisi.

Huudan

En tiedä ketä huudan,
Jumalaa vai Kuolemaa.
En tiedä mitä huudan,
taivasta vai tuonelaa.

Ja siltikin huudan,
huudan niin kauan kuin ääneni kantaa,
ja äänettäkin huudan.

Mutta huudanko
iloa vaiko surua,
kohtaloa tai sattumaa,
lamaannuttavaa pelkoa vai huumaavaa rakkautta?

Huudan ehkä kaikkea,
sekä Jumalaa että Kuolemaa,
iloa ja tuonelaa,
surua ja sattumaa,
pelkoa ja kohtaloa
sekä
taivasta ja rakkautta.