Hymyilen jotten surisi,

ettei sitä kukaan näkisi.

Nauran jotten itkisi,

ettei sitä kukaan huomaisi.

Puhun jotten huutaisi,

ettei murheeni tilaa

muiden onnelta ottaisi.

Aurinko,

joka kultaa kaiken,

ja sinä,

joka hehkut hopeaa,

maalaa kasvoilleni hymyn

ja kyyneleet.

Se mua vaan tässä ihmetyttää

Se mua vaan

tässä ihmetyttää,

että miten voin

hymyillä täysin tuntemattomalle

kun

suhun en edes uskalla vilkaistakkaan.

Sä saat mut sekasin

Sinun näkemisesi

kuin tuhansia pieniä neuloja pistelemässä minua.

Sinun hymysi

kuin satoja kynsiä repimässä sydäntäni.

Sinua silmiin katsominen

kuin kymmeniä veitsiä sateena ylläni.

Pelkästään sun ajatteleminen

voi viedä multa järjen.

Omana itsenäni

En tiedä
kuinka saisin huomiosi.
Auttaisiko,
jos en olisi niin hemmetin ujo,
jos uskaltaisin hymyillä?
Jos vaan tekisin
enkä aina vain epäilisi?
Pitäisikö vaan olla omana itsenäni?

Vain tämä on totta

Uskallanko
(en)
Hymyilenkö hänelle
(en todellakaan)
Pokkani kohta pettää
(ehei)
Olen heikko, syntynyt vain epäonnistumaan
(juu ei lainkaan).
Kaikki mitä olen oppinut on itseni vähätteleminen
(vain tämä on totta).

Kyynelten läpi

Tämä päivä

On ollut millimetrien päässä kyynelistä.

Ranskantunnilla

Havaitsin vain oman surkeuteni.

Mutta silti on olemassa ihmisiä,

Jotka saavat minut hymyilemään

Jopa kyynelteni läpi.

Auringonsäteitä ja onnenhiukkasia

Aamulla herää päivään,

Täytetty kauniilla naurulla

Ja hymyillä ja auringonsäteillä.

Illalla nukahtaa yöhön,

Kaikken unohdetun kyynelsilminä,

Rakkaan kasvot mielessä ja

Onnenhiukkasia vaan ilmassa.