Kallion laelta

lailla villin veden

huudan,

laulan:

”annathan sen

olla rakkautta”

Elämän pieniä ihmeitä

on se

että särkyneestä

sydämestä

ihmisestä

jotenkin aiempaa eheämpi korjaantuu

Sydän täynnä

laulan

taivaalle,

kuulle ja tähdille,

yön pimeydelle,

jokaiselle joka paikalle sattuu.

Sydän täynnä

rakkautta,

iloa,

onnea,

toivoa,

on liikaa vain itselleni tallettaa.

I was

lost in the sky

lost in the lights

lost in the stars of your eyes

Hymyilen jotten surisi,

ettei sitä kukaan näkisi.

Nauran jotten itkisi,

ettei sitä kukaan huomaisi.

Puhun jotten huutaisi,

ettei murheeni tilaa

muiden onnelta ottaisi.

Dying Stars

And if you were

to ask me

what is the thing

that drives me

would it be

surprising if I said:

It’s the force

of the dying stars

Pimeiltä kaduilta

satoi hiljaisuutta,

tummalta taivaalta

laskeutui utua.

Kirkkaasta kuusta

löysin toivoa.

Maybe I’m just a trick of light,

always around but only barely in sight.

Harvinaisempaa

kuin komeetta kaukainen

on löytää ihminen

jonka kanssa hiljaisuus on rauhallinen.

Valo pimeyttä puolittaa,

pimeä valoa hajottaa

- yössä valkoista mustalla,

päivässä mustaa valkoisella -

kolikon kaksi puolta ovat vaan.

And once you

fall in love

everything

is perfect again

The Starry Skies

Oh, how do I love watching the starry skies!
Velvety darkness, pierced by the moonlight,
where everlasting greets the fleeting of time.
There’s such presence, larger than life –
Oh, how do I love watching the starry skies!

Sekasorrosta mielen,

siitä merestä Khaoksen

yllättäen saapuu rauha,

tyven poikkeuksellinen.

And how does one
find a place called home
in a world that screams
”you do not belong!”
Could it be in the arms
of someone you love?

Even that knife in the back

would be better than this

for now I have to live

the rest of my life

pierced by the feeling of this.

She was

moonlight,

kind and bright,

rueful smiles,

weary eyes,

late nights,

tear-stained cheeks,

gentle touches,

loud laughter,

light words,

dark mind yet soft soul,

written word,

poet by birth,

sing-song voice,

dreamer to the point of no return.

Ja sinä pimeimpänä yönä
satoi
taivaalta tähtiä

And it’s ever
so peculiar
how happiness
is the fullest
yet strangest
of human emotions

Tukehdun huutooni

Kasvojani valuvat kyyneleet
vuotavat silmäni kiinni
täyttävät sieluni liian äänekkäällä tyhjyydellä
polttavat kuin happo
eikä vesi,
ja kaiken aikaa
minä sinulta anteeksi pyydän
kun tukehdun huutooni.

Satoi taivaalta
kirpeitä kauniita
sirpaleiksi särkyneitä
ikävöinnin kyyneleitä
sillä sillalla seistessäni
ei elämä kulkenut ohitseni
vaan sinä joka ohi sen kuilun ohjasit