Sinä päivänä

Ja silloin,
sinä päivänä,
kun levottomuus on
suurin kovin äänekkäin kauhein;
silloin,
sinä päivänä,
kaikuu laulu
kaikkein kaunein.

Huudan

En tiedä ketä huudan,
Jumalaa vai Kuolemaa.
En tiedä mitä huudan,
taivasta vai tuonelaa.

Ja siltikin huudan,
huudan niin kauan kuin ääneni kantaa,
ja äänettäkin huudan.

Mutta huudanko
iloa vaiko surua,
kohtaloa tai sattumaa,
lamaannuttavaa pelkoa vai huumaavaa rakkautta?

Huudan ehkä kaikkea,
sekä Jumalaa että Kuolemaa,
iloa ja tuonelaa,
surua ja sattumaa,
pelkoa ja kohtaloa
sekä
taivasta ja rakkautta.

Elämä

kristallin sisällä

kirjavana mutta

mustana ja valkeana

Ja sinä päivänä
oli taivaanmaalari liikkeellä.

Ja kun katsoit häneen
silmissäsi sellainen rakkaus,
jota en sinulta koskaan voisi saada,
tuntui minusta samalta,
kuin olisit kääntänyt polttavaa veistä
suolaisessa haavassa,
joka minun sydämenäni tunnetaan.

And then
we both
changed

Sanoit ettet koskaan
päästäis mua kaatumaan
ja silti käänsit selkäs
kun putosin siihen kuiluun
joka särkyneenä sydämenä tunnetaan.

And I wonder,

is it any less fine

to not to be able

to laugh and say

“Oh, I wish you

nothing but the best.”?

And the planet
falls into
a restless night of sleep.

Ja kohta mä
lennän etelään
sinne missä taivas
on sinistä ja kultaa
ja aurinko rannan
värjää punallaan.

Aamu lauloi
ylistystä auringolle,
ja minä
laskin kyyneleitä poskillani

Ja silloin
taivas paloi
tuhannessa sävyssä