And how does one
find a place called home
in a world that screams
”you do not belong!”
Could it be in the arms
of someone you love?

Even that knife in the back

would be better than this

for now I have to live

the rest of my life

pierced by the feeling of this.

She was

moonlight,

kind and bright,

rueful smiles,

weary eyes,

late nights,

tear-stained cheeks,

gentle touches,

loud laughter,

light words,

dark mind yet soft soul,

written word,

poet by birth,

sing-song voice,

dreamer to the point of no return.

Ja sinä pimeimpänä yönä
satoi
taivaalta tähtiä

And it’s ever
so peculiar
how happiness
is the fullest
yet strangest
of human emotions

Tukehdun huutooni

Kasvojani valuvat kyyneleet
vuotavat silmäni kiinni
täyttävät sieluni liian äänekkäällä tyhjyydellä
polttavat kuin happo
eikä vesi,
ja kaiken aikaa
minä sinulta anteeksi pyydän
kun tukehdun huutooni.

Satoi taivaalta
kirpeitä kauniita
sirpaleiksi särkyneitä
ikävöinnin kyyneleitä
sillä sillalla seistessäni
ei elämä kulkenut ohitseni
vaan sinä joka ohi sen kuilun ohjasit