Aurinko,

joka kultaa kaiken,

ja sinä,

joka hehkut hopeaa,

maalaa kasvoilleni hymyn

ja kyyneleet.

Ja kun

ikävä maistuu kitkerältä

ja valo tunnelin päässä

hohtaa jostain ei mistään,

sinä olet vierellä

vaikka jossain muualla.

Kello ja

ajatukset

ovat aivan liian paljon.

Haluaisin itkeä,

mutta kyyneleitä

ei enää ole

jäljellä.

Kun mieli on hajanainen,

seison kuilun reunalla,

pohjalla särjettyinä

on tuhannen unelmaa.

Kun sydäntä,

aiemmin jo särkynyttä,

joka suuntaan kiskotaan,

voi pienen pieni kosketus

sen jälleen hajottaa.

Jos jokainen sekunti

erossa sinusta

sattuu niin helvetin paljon,

että uni on ainoa lääke,

päästäisitkö lähellesi?

Jos sanoisin sen?

Rakastan sinua.

Jos aika ottaa omansa,

ja elämä aikansa,

tarkoittaako se kuolemaa,

jos elämä ottaa omansa?