Yön kyyneleet

Yön kyyneleet

Uuteen aamuun

Lasista heijastuu.

Taustana taivas

Kauniin vaaleissa sävyissä.

Katselen sua täältä

Istuudun takariviin.
Taakse, taakse, taakse.
Olen tosi lyhyt
(vain sataviisviis)
joten takarivi
ei ehkä oo mun paikka.
Ainoa hyvä juttu on se,
että nään kaikki.
Aika viilettää ohi,
katselen sua täältä takaa.

Omana itsenäni

En tiedä
kuinka saisin huomiosi.
Auttaisiko,
jos en olisi niin hemmetin ujo,
jos uskaltaisin hymyillä?
Jos vaan tekisin
enkä aina vain epäilisi?
Pitäisikö vaan olla omana itsenäni?

Vain tämä on totta

Uskallanko
(en)
Hymyilenkö hänelle
(en todellakaan)
Pokkani kohta pettää
(ehei)
Olen heikko, syntynyt vain epäonnistumaan
(juu ei lainkaan).
Kaikki mitä olen oppinut on itseni vähätteleminen
(vain tämä on totta).

Kukaan minua saa

Yksi
kaksi
kolme.
Voin laskea heidät tässä huoneessa,
vaikka kelloni viisareista,
vaikka hiuksissani olevista pinneistä.
Luulen tulevani hulluksi,
jos en, niin ainakin pyörtyväni,
hajoavani niin pieniksi siruiksi,
ettei lopulta kukaan minua saa.

Olenko hereillä?

Kiire,
ei ikinä aikaa,
herätään,
sumussa päivän läpi.
En tiedä olenko hereillä.

Kyynelten läpi

Tämä päivä

On ollut millimetrien päässä kyynelistä.

Ranskantunnilla

Havaitsin vain oman surkeuteni.

Mutta silti on olemassa ihmisiä,

Jotka saavat minut hymyilemään

Jopa kyynelteni läpi.